torstai, 25. huhtikuu 2013

Tähtipölyä

Kevät innosti kokeilemaan uusia juttuja ja värejä. Polymeeri massaa on kulunut monta pakettia ihan vaan kokeillessa :D laitan kuvia pikkuhiljaa, kunhan saan julkaisu kelpoista aikaiseksi. Tavoitteena olisi saada kesän markkinoille jotain kivaa kaupattavaksi. ^_^

Vähän olen saannut valmiiksikin

stars-normal.jpg

Keltainen tähti on ollut kovassa käytössä :D

Oon tehnyt paljon tähtiää ja lisää on tulossa. Kaikki alkoi siitä kun tein ystävälleni korun synttärilahjaksi :] Lahjakorusta en ottanut kuvaa, koska se on omistettu ystävälleni ja toista samallaista ei ole tulossa. c;

litle%20stars-normal.jpg

Pienempiä tähtösiä keväisissä väreissä.

Ihanaa kun on tullut kevät! <3

Heippa!

keskiviikko, 10. huhtikuu 2013

Pipo päässä pakkasella ;]

Koulutehtävät ovat vieneet paljon aikaa ja univelkaa kertynyt... Onneksi tuli viikonloppu! Sain vihdoinkin nukkua vähän pidempään :) Kerkesin myös tehdä enemmän käsitöitä, kuin arkena. Mitään en kuitenkaan valmiiksi saanut, joten esittelen ensin vähän vanhempia tuotoksiani;

DSCN0024-normal.jpg

Oma pipo ja nappi ^^

Pipo ja nappi omat molemmat itse tehtyjä. Pipon tein pyöreällä neuleharpulla ja napin polymeerimassasta. Pidän piposta paljon ja minut on voinut useasti se päässä bongata ulkoa hyppelemässä. :D

Aurinko on alkanut paistaa jo siihen malliin, että keskityn keväisempiin juttuihin. 

Hyvää Taidon ja käsityön viikkoa kaikille!

Nautitaan käsillä tekemisestä! <3

maanantai, 11. maaliskuu 2013

Leikin legoilla <3

Uusia koruja! Oon tosi innoissani näistä :D

Porailin ja kokosin näitä viikonlopun aikana. Tarpeeksi pienen poranterän löytäminen on hirveen vaikeeta... Pitkän etsinnän jälkeen sopiva terä löytyi onneksi Kokkolasta.

Tässä on kaiken poraamisen ja kokoamisen tulos -->

legoja-normal.jpg

Siitä asti kun näin ensimmäisen kerran lego-korun, olen halunnut itselleni sellaisen.... <3 Nyt kun vihdoin sain poranterän oli pakko tehdä useampi koru :] Tein korviksia jo monta paria.

Jatkan leikkimistä :'D  

keskiviikko, 27. helmikuu 2013

Taikinaterapiaa...

Polymeerimassa on koukuttava materiaali. Saatan unohtua muovailemaan useiksi tunneiksi :D 

Polymeerimassa on muovimassaa joka kovettuu uunin lämmössä. Työt voi siis jättää odottamaan seuraavaa muovailukertaa. Itse teen koruja useammassa erässä ja kovetan kaikki kerralla. 

 

nappeja2-normal.jpg

Harjoitellessa nappeja kertyi ihan mukavasti. Tykkään näistä tosi paljon <3

Polymeerimassasta voi tehdä melkein mitä vain. Rajana on vain mielikuvitus, eikä välttämättä sekään ;D Polymeerimassavärkkäily sopii kaikille. Se onnistuu pienistä lapsista mummoihin ja pappoihin. Kuitenkin massalla voi toteuttaa tosi vaikeita ja vaativia töitä.

Minulle muovailu on kuin terapiaa. Kaikki muu unohtuu ja keskityn vain näpertämiseen. Mutta sitten kun tosissaan yrittäessä joku ei onnistukaan voi päreetkin palaa...

massa-normal.jpg

Pieni osa töistäni. Suurin osa matkaa maailmalla ^_^

Nyt uneksimaan uusista ideoista! Hyvää yötä! <3

keskiviikko, 27. helmikuu 2013

koruja, koruja ja enemmän koruja...

Kun ei ole mitään tekemistä on kiva näperrellä kaikkea pientä :] Silloin yleensä löydän itseni helmikasalta. Usein väkerrän koruja myös kierrätysjutuista, kuten pullonkorkeista. Paljon tekemiäni koruja on mennyt myyntiin, mutta aika iso kasa on itsellekin jäänyt. Hellapoliisin mielestä aika paljon liikaakin... :'D 

Kuvat puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa, tässä kuvia tuotoksistani [;

 

helmikoruja-normal.jpg

Löytyy joka lähtöön! :'D

korkki-korvikset-normal.jpgKoruja makusi mukaan ;]

Tuli jano :D Pakko lähtee etsimään juomista...